Opittua

Muun muassa tällaisia asioita on tullut opittua rakennusprojektin edetessä. Toivottavasti näistä hajanaisista tiedoista on hyötyä muillekin rakentajille.

-J-

Blogiteksti: Kaivinkoneen eka päivä
Kannattaa hankkia ihan vanhan ajan kalenteri erikseen rakennusprojektia varten, johon voi kirjoittaa mitä pitää hankkia ja milloin, huomioiden tavaroiden toimitusajat. Samalla voi pitää kirjaa palavereista, työmiesten työtunneista, jne.

Blogiteksti: Paperien pyörittelyä
1. Kannattaa hankkia paljon kansioita, joihin järjestelee kaikki paperit kotona ja työmaalla. Koneella projektilla voi olla oma sähköinen kansionsa, niin pysyvät sähköisetkin dokumentit järjestyksessä.
2.  Rakennuksilla säilytettävät rakennekuvat voi laminoida edullisesti kontaktimuovilla. Säilyvät lukukelpoisina pidempään.
3. Kuramatosta voi rakentaa edullisen ilmoitustaulun.
4. Omasta kodista unelmoinnin voi aloittaa Talopeliä kokeilemalla. Pelissä näkee mitä kaikkea talonrakentaminen vaatii ja mitkä ovat kustannukset. Vihje: Älä yliarvioi oman työn osuutta.

Blogiteksti: Anturamuotteja ja sämpylöitä
1. Sateisina päivinä sähköiset kengänlämmittäjät auttavat kuivaamaan sekä kenkiä että hanskoja.
2. Formexin anturamuotteihin on saatavilla valmiita sidekoukkuja (eli valmiiksi taivutettuja harjaterästankoja), joilla muotin reunat saa sidottua/tuettua toisiinsa, jotta muotti ei valun aikana leviä. Koukut maksavat alle euron kappaleelta ja niitä kannattaa laittaa noin metrin välein, kuten me teimme. Koukkujen hankkimisessa ei kannata säästää, sillä jos muotti leviää, betonia menee laskettua enemmän ja silloin lisäkuorman tilaaminen, oli se kuinka pieni tahansa, maksaa turhaan, ja vie aikaa.

Blogiteksti: Valu- ja soratöitä
1. Anturavalussa kannattaa käyttää suojalaseja, sillä betoni roiskuu. Betoni kannattaa poistaa iholta ja hiuksista heti kosteana.
2. Ei kannata pelästyä, jos rakennuksen ulkomitat näyttävät anturavalun jälkeen pieniltä. Anturan mataluus hämää mittasuhteita eikä silmä pysty hahmottamaan seiniä oikein. Ei ainakaan meillä.

Blogiteksti: Turhauttavaa täryttelyä
1. Sorasanastoa
Nuppi = Kuorma-auton ohjauskoppi ja välittömästi sen yhteydessä oleva kuormalava. Tarkoittaa siis kaksiosaisissa sora-autoissa etummaista lavaa. Nuppi on yleensä noin 10-12 kuutiota soraa (voi vaihdella, koko kannattaa tarkistaa).
Kasetti = Kuorma-auton etummainen ja perässä vedettävä toinen lava yhteensä. Toinen lava on nuppia isompi. Kasetti on yleensä yhteensä noin 25 kuutiota riippuen nupin koosta.
2. Sorapeti kannattaa tehdä huolella talon alle, sillä hyvä pohja vaikuttaa jatkossa perustusten muuraamisesta talon pitkäikäisyyteen asti ja kaikessa siinä välissä. Sorapeti on hyvä pohja myös esimerkiksi työmaakopille, työmaakoneille ja tontille tuotaville materiaalilavoille, joten usein kannattaa myös sisääntulopiha pohjustaa soralla jo heti ensivaiheessa. Yleensä sisääntulo pohjustetaan joka tapauksessa soralla ennemmin tai myöhemmin. Tukevalla sorapedillä on mukavampi työskennellä alusta asti kuin mutavellissä.

Blogiteksti: Kuokka ja kaksi Jussia
Jatko-osa sorasanastoon (lähde: Wikipedia)
Murske tai sepeli = yhteisnimitys tuotteille, jotka on valmistettu murskaamalla luonnonkiviainesta tai keinotekoista kiviainesta.
Sepeli = Murskeen katkaistu lajite, eli siinä ei ole lainkaan tiettyä alarajaa pienempiä rakeita.
Sora = Luonnon kivennäismaalaji, jonka raekoko on 2-20 mm. Se sisältää pääasiassa kiviä, soraa ja hiekkaa.
Eri soralajeja: Somero = harjusora, jossa on 10-50 painoprosenttia kiviä, rantasora ja moro = rapakiven rapautumisesta syntyvä sora.
Soramurske = Murskattua kivikkoa tai soraa, vrt. kalliomurske.
Kivituhka = Hienoaineisin murske.

Blogiteksti: Hitaasti, mutta huolella
1. Kahden ammatimuurarin (muuraaja ja apumies) tahti on noin 30 harkkoa tunnissa. Urakkatarjouksessa tämän tiedon perusteella voi tarkistaa, onko tarjous realistinen. 
2. Rakennuskielessä kova tarkoittaa myös liian korkeaa. Esim. perustukset voivat olla 10 mm kovat, tai meillä kallio päärakennuksen alla oli puoli metriä kova tien puolelta, ja sen takia jouduimme louhimaan sitä.
3. Viralliset Leca-harkkojen muurausohjeet löytyvät Weberin sivuilta.

Blogiteksti: Saunan perustukset muurattu!
Pieni moka miehelle perustuksia muuratessa sattui: Hän unohti perustuksista kaksi tuuletusaukkoa. Onneksi Leca-harkko on sen verran pehmeää materiaalia, että aukot saa melko helposti jälkikäteenkin tehtyä. Tuulettuva alapohjaperustus vaatii aina tuuletusaukot, joiden lukumäärän rakennesuunnittelija määrittelee. Jos perustukset jäävät maan alle, aukoista ohjataan maanpintaan tuuletuspaalut (eli -putket). Miehen mukaan näkee liian usein taloja, joissa alapohja on puutteellisesti tuuletettu. Lisäksi on tärkeää huolehtia, että alapohjaan ei jää rakennusaikana mitään rakennusjätteitä, tai orgaanisia aineita.

Blogiteksti: Kaiken ytimessä on aika
Anturoiden päälle kannattaa maanvaraisessa perustuksessa asentaa radonkaista, eli kaistale kumibitumia estämään radonin nousu seinärakenteiden kautta asuintiloihin. Meidän tapauksessamme saunarakennukseen tulevassa tuulettuvassa alapohjassa erilliset rakenteisiin tulevat radonsulut ja esimerkiksi koneelliset tuuletusjärjestelmät eivät ole tarpeen, mutta joillain alueilla voi olla toisin, joten kannattaa varmistaa asia omalta rakennesuunnittelijalta. Käytännössä meillä radonkaista tuli heti anturoiden päälle. Kumibitumikaistale levitettiin anturan päälle ilman erillisiä kiinnittämisiä ja sen jälkeen aloitettiin ihan normaalisti perustusten muuraaminen. Käytäntö voi kuitenkin vaihdella, eli kannattaa tarkistaa rakennekuvista, mikä on rakennesuunnittelijan suositus kussakin kohteessa.

Blogiteksti: Pihalla kuin lumiukko kesähelteellä
Kuva sähkösuunnitelmien merkkisymboleista selityksineen:





















Blogiteksti: Kivi-casasta kellariksi
Kannattaa pyrkiä kaikin keinoin siihen, että kaivuri voisi talon perustuskuoppaa kaivaessaan kaivaa samalla myös salaojaputkille paikat, sillä muuten homma menee käsipeliksi ja jää roikkumaan, kuten meillä.

Blogiteksti: Osa kellarin ulkoseinien eristelevyistä paikoillaan
1. Eristelevyt asennetaan kuumentamalla asennusta varten valmiiksi seinään kiinnitettyjä kermilappuja ja painamalla sen jälkeen eristelevyt kiinni hieman sulaneisiin lappuihin.
2. Välipohjaelementtien (Siporex) tilausaika varastotuotteiden osalta on noin viikko, erikoiselementtien osalta noin kolme viikkoa riippuen elementtien koosta ja muodosta.
3. Kannattaa pitää rakennekuvat päivitettyinä ja aikatauluttaa materiaalitilaukset huomioiden eri tuotteiden ja erityisesti erikoistuotteiden tilausajat, jotta viiveitä ja katkoksia töissä ei syntyisi. Sovittuihin toimitusaikatauluihin kannattaa sitoutua varauksella, sillä pienet viivästykset (muutama päivä) myös toimittajan osalta eivät ole harvinaisia. Toimitusaikataulu kannattaa aina varmistaa erikseen tilauksen yhteydessä, sillä esimerkiksi nettisivuilla ilmoitetut ajat saattavat olla joko mainospuhetta tai karkeita keskiarvoja.

Blogiteksti: Katto saunan päälle
1. Huopakatto asennetaan seuraavasti: Kattotuolien päälle naulataan vanerilevyt, joiden päälle asennetaan aluskermi hitsaamalla. Sen jälkeen tehdään katon läpiviennit ja asennetaan halutun mallinen päällyskermi. Päällyskermejä on muun muassa rullatavarana esim. 1x10 m sekä kuusikulmion ja neliön muotoisina paloina.
2. Avoräystäs tarkoittaa sitä, että räystään poikkipuut jätetään näkyviin.
3. Päätypoikoset ovat tukipuita, joita käytetään päätyräystään tukemiseen. Katon sivuräystäällä räystään tukipuina toimivat kattotuolit, mutta päätyihin tukipuut täytyy asentaa erikseen.

Blogiteksti: Saunan ikkunat ja harjakaiset
1. Ikkunoiden asennusvinkkejä: Varsinkin isojen ikkunoiden asennukseen kannattaa käyttää ikkunafirman omia kavereita. Isojen ikkunoiden asennus omin voimin ilman erikoistyövälineitä voi olla vaikeaa. Lisäksi, jos jotain sattuu, uusi ikkuna tulee maksutta ja luultavasti nopeammin, toisin kuin jos vahinko on sattunut omalla porukalla. Ikkunan asennussyvyyden voi määritellä itse. Pienet ikkunat saattavat näyttää oudoilta, jos ne on asennettu kovin syvälle ulkoseinään. Toisaalta varsinkin isoissa ikkunoissa kannattaa huomioida se, että sadevesi ja valumat saattavat helpommin päästä likaamaan ikkunan, jos se on asennettu kovin lähelle talon ulkopintaa. Tämä on riskinä varsinkin, jos kattoräystäätkin on jätetty nykymuodin mukaisesti melko lyhyiksi.
2. Ikkunoiden työmaa-aikaisia hoitovinkkejä: Varsinkin matalalle yltävien ja isojen kalliiden ikkunoiden osalta kannattaa myös muistaa asennuksen jälkeinen työmaa-aikainen suojaus. Me laitamme luultavasti herkimpiin ikkunoihin kovalevy- tms. suojauksen ainakin ikkunoiden alaosaan. Kivitalojen kohdalla, jos sisäilmassa on vielä paljon kosteutta eli seinämuuraus ei ole vielä ehtinyt kokonaan kuivua, kannattaa ainakin puisia ikkunakarmeja pyyhkiä aika-ajoin kuiviksi (mikäli ne tuntuvat kosteilta), ettei puu lähde turpoamaan.
3. Räystäspuiden maalaamisessa yhtenä vaihtoehtona on maalata puut jo maassa, sillä paikoilleen asennettuna maalausasento on paljon vaikeampi. Meillä päärakennuksen räystäslaudat käsitellään maassa valmiiksi, saunarakennuksen osalta räystäspuut on maalattu ennen asennusta kertaalleen, eli ne vaativat vielä toisen käsittelyn. Kannattaa muistaa asentaa räystäisiin myös pieneläinverkot.
4. Kattotiilien menekin laskemisessa täytyy ottaa huomioon ainakin  kattokaltevuus, räystäiden leveydet ja katon mahdollinen monimuotoisuus. Menekkilaskennassa esimerkiksi talon rakennesuunnittelija saattaa suostua olemaan apuna. Meille lopullisen menekkilaskelman teki kätevästi kattotiilien toimittaja, joka laski menekin lähettämiemme arkkitehtikuvien perusteella. Saamme samasta yrityksestä myös kaikki muutkin kattotuotteet, kuten kattoturvatuotteet, kattoläpiviennit, kaikki tikkaat, jne. Sileä kattotiili saattaa vaatia hieman erilaiset pohjatyöt kuin perinteinen betonikattotiili varsinkin loivilla katoilla. Kannattaa tutustua valmistajan asennusohjeisiin. Meidän ohjeemme Bendersin Carismalle.

Blogiteksti: Lumi peittää maan ja muovi ikkunat
Työmaa-aikana riskialttiimmat ikkunat, varsinkin isot sellaiset, kannattaa suojata huolella esim. kovalevyllä tai muulla vastaavalla. Muihinkin ikkunoihin voi vetäistä esim. huomioteipillä näkyvän merkin, sillä kaikki vierailevat työmiehet eivät aina välttämättä huomaa/muista, että aukoissa on jo lasit.

Blogiteksti: Musta Lokki asettuu Villa Hukkaan
Valmistakkojen asennuksen yhteydessä kannattaa lukea tarkkaan, mitä asennusporukkaa odottaa työmaalta ennen asennusta. Esimerkiksi meidän tapauksessamme tarvitsemme työmaalle kattoturvatuotteet ennen takan asennusta.

Blogiteksti: Kulmalistoja ja aikataulutusta
Kylpyhuoneen kulmalistoiksi (tai laattalista) on olemassa monia eri vaihtoehtoja, metallisia, muovisia tai jopa blingblingiä (esim. Laattapisteen valikoimissa). Laatat voi myös pyrkiä asentamaan jiirin avulla puskuun, tai kulmasauman voi pyrkiä tekemään siistiksi saumauslaastin tai saniteettisilikonin avulla. 

Tässä meidän projektimme materiaalien osalta muutamia toimitusaikatauluja:
Keittiö 6 vko
Laatat 4 vko
Hanat, ym. 4 vko
Portaat & kaiteet 4 vko
Ulko-ovi 6 vko
Vesivaraaja 1 vko (varastotuote)
Kiuas 1 vko (varastotuote)
IV-kone 1 vko
Valaisimet 2 vko
Saunan lasit 5 vko
Kylpyhuoneen lasinen liukuovi 5 vko

Blogiteksti: Mutkia ja mäkiä Hukan polulla
Kivitalon rungon kuivumiseen kannattaa varata runsaasti aikaa ennen sisätöiden aloittamista. Kuivumista voi seurata mittaamalla rungosta otetuista näytteistä kosteusprosentti. Homma hoidetaan siten, että seinän sisäpuolelta porataan näyte ensin 0-50 mm syvyydestä ja sitten 50-100 mm syvyydestä. Näytekappaleet pussitetaan tiiviisti esim. Minigrip-pussiin ja rakenteiden kosteus mitataan harkkotoimittajan laboratoriossa kuivattamalla ja punnitsemalla näytteet. Mikäli kosteus on alle 15 painoprosenttia (50 mm syvyydessä sisäpinnasta), voidaan tasoitustyöt yleensä aloittaa. Kuivumista voi edistää esim. lämmittimien, ilmakuivaimen ja kanavapuhaltimen avulla (kuvat tekstissä Pieniä ilonhippuja: Poistoletku ilmakuivaimeen ja ikkunasyvennykset).

Blogiteksti: Pieniä ilonhippuja: Poistoletku ilmakuivaimeen ja ikkunasyvennykset
Ikkunasyvennyksiin kannattaa asentaa ek-kipsilevyt (erikoiskovat), jotka peittävät kätevästi ikkuna-aukon asennusvaran. Kipsilevyjen ansiosta ikkunasyvennys ei myöskään kaipaa enää isompia tasoitustöitä, kunhan pienet kolhut ja saumat tasoitellaan muiden tasoitustöiden kanssa samaan aikaan. Samalla asennetaan ikkuna-aukon ulkokulmiin (siis kuitenkin talon sisäpuolella) myös kulmalistat estämään kulmien murtumista.

Blogiteksti: Tasaista työskentelyä
Jos haluaa itselleen seinän sisään asennettavat termostaatit suihkuihin, termostaatteja varten täytyy myös muistaa hankkia erilliset suojakotelot, joissa on mahdollista vuotoa varten erillinen vuotoputki ulos seinästä (sillekin on mietittävä erikseen paikkansa). Kotelon täytyy olla VTT:n sertifioima, eli mikä tahansa peltinen kotelo ei tarkoitukseen käy. Ulkomailla saattaa myös olla eri systeemit. Jos siis tilaat suihkun ulkomailta, kannattaa tarkistaa, että se menee läpi myös Suomen rakennusviranomaisille. Me hankimme lopulta oman suihkumme ja myös suojakotelon Grohen suomalaiselta edustajalta (Teknocalor), sillä saimme mielestämme kalusteet edullisemmin heiltä kuin mitä nettihaut antoivat hinnaksi ulkomailta ostettaessa. VTT:n hyväksymää suojakoteloa ei varmaan ulkomailta olisi saanutkaan.

Blogiteksti: Hopeaista hommaa
Saunan seinien eristäminen käy nopeasti "Sauna-Satulla" eli alumiinifoliolla päällystetyllä uretaanilevyllä. Levyt leikataan tarvittaessa mittaan ja kiinnitetään toisiinsa uretaanivaahdolla ja seinään pitkillä ruuveilla. Lopullinen kiinnitys tapahtuu tuuletusrimojen avulla.

Suihkun termostaattien suojakoteloiden (jos haluaa suihkun termostaatit piiloasennuksella) asentamisessa kannattaa olla tarkkana ja käyttää apuna vatupassia, mittaa ja jämäpuusta vuoltuja puukiiloja. Kotelot voi kiinnittää kiviseinään uretaanivaahdolla.

Seinät kannattaa yleensä aina maalata, vaikka niille tulisi kokonaan seinät peittävä kaluste. Maali sitoo seinän irtopölyä ja jos kiintokaluste joskus puretaan, maalatulta pinnalta on helpompi lähteä tekemään uutta pintaa kuin ihan raakaseinältä.

Blogiteksti: Musta Lokki asettui taloksi
Takan asennuksen jälkeen on hyvä antaa sen kuivua ainakin pari viikkoa ennen varovaisten pienten tulien sytyttelyä.

Työturvallisuus- ja vakuutusasioihin kannattaa aina silloin tällöin palata työmaalla ja paperitasollakin.

Blogiteksti: Ekat vesieristystyöt
Vesieristeitä levitettäessä kannattaa noudattaa huolella purkin kyljessä annettuja menekkiohjeita ja laittaa eristettä mieluummin liian paljon kuin liian vähän.

Blogiteksti: Työ putkessa
Blogitekstissä on esitetty kuvin miten putkia asennetaan. Vesijohdot on sitä helpompi asentaa mitä loivemmilla mutkilla suojaputket ovat.

Blogiteksti: Aikatauluja, aikatauluja
Aikataulujen kanssa tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa ongelmia, joten esimerkiksi tuotteiden tilausaikoja kannattaa aina selvitellä jo etukäteen.

Blogiteksti: Akilleen peukalo ja muita koottuja selityksiä 
Raksalla ei kannata polttaa itseään loppuun, vaan hidastaa tahtia tai jopa kokonaan irrottautua siitä silloin, kun tuntuu siltä.

Monet hedelmäpuut tuottavat paremmin satoa, jos niillä on mahdollisimman erilainen kaveri (kuitenkin samaa lajia) vieressä. Yleisimpien lajien osalta voi toki katsella löytyisikö pölyttäjäkumppania joltain naapuripihalta.

Blogiteksti: Parkettia ja laattaa Hukassa
Laattajakoja mietittäessä kannattaa mahdollisuuksien mukaan huomioida myös seinässä olevat aukkokohdat (esim. ikkunat) ja läpiviennit.

Kosteiden tilojen lattian kaatovalut kohti lattiakaivoa tapahtuu näin: A valoi ensin seinän viereen pienet korokkeet, jonka jälkeen hän teki korokkeiden vierestä tasaiset kaadot keskellä olevaan viemäriin melko löysällä betonilla. Erityisesti loppuhierto hieman kosteaan betoniin on tärkeä vaihe, jotta betonin pintaan ei jämähdä  kiinni kaikenlaisia kökköjä ja epätasaisuuksia. Apuna hän käytti sellaista todella leveää laastilastaa, jolla betonia oli helpompi tasoittaa. Kuivana kivikovan betonin hiominen on huomattavasti työläämpää.

Blogiteksti: Sunnuntain laattatyöt
Muista aina tarkistaa varsinkin edullisten liimatäplällisten laattojen kanssa, että laatat ovat arkilla suorassa ja tasaisin välein. Laadukkaammissa (=kalliimmissa) laatoissa on myös se etu, että ne ovat yleensä mittatarkempia, jolloin ne voidaan asentaa pienemmillä saumoilla, joskus jopa puskuun (tosin tämä ei ole suositeltavaa alueilla, joissa on isoja lämpövaihteluita). Puskuun asennettaessa täytyy myös tarkistaa laatan reunan soveltuvuus kyseiseen asennustapaan.

Kosteissa tiloissa kannattaa valita laatta, joka ei ole märkänäkään liukas. Karkeissa laatoissa ongelmana saattaa kuitenkin olla myös niiden huokoisuus, jolloin laattoja asennettaessa esimerkiksi laatalle roiskunutta sauma-ainetta voi olla vaikeaa saada pois laatan pinnasta. Huokoisissa laatoissa kannattaakin valita mahdollisimman laatan värinen sauma-aine. Joskus laatan pinnassa voidaan myös käyttää erityista suoja-ainetta suojaamaan laattaa saumausaineroiskeilta.

Blogiteksti: Ei pöntömpi homma
Kun on tarkistanut oman työnsä jäljet kymmeneen kertaan ja lukenut myös ohjeet useamman kerran, voi uskoa, että joskus vika voi myös olla tuotteessa, ei asentajassa. :-) Yleensä tilanne on AINA toisin päin.

Blogiteksti: Hukan tuvan valaisinvalintoja
Valaisinten valitsemiseen voi hukata paljon aikaa ja rahaa. Päätettävää on paljon: Millaista valoa tilaan tarvitaan (luonnonvaloa, pehmeää valoa, lämmintä valoa, epäsuoraa valoa, jne.). Kuinka helppoa lampun vaihtaminen tarvittaessa on ja kuinka kovalla käytöllä valaisin on?

Tällaisia asioita me olemme valaisimien valitsemisesta oppineet: Led on pitkäikäisempi kuin halogeeni, mutta LED-valaisimiin ei moneenkaan saa himmennintä ja ne tarvitsevat usein erillisen muuntajan. Perinteisiin kantoihin menevät energiansäästölamputkin ovat yksi vaihtoehto. Ulkotiloissa kannattaa tarkistaa valaisimen IP-luokka, katoksenkin alla sen on syytä olla vähintään IP44. Samoin kosteissa tiloissa kannattaa olla tarkkana, eli ihan tavallista kattokruunua sinne ei kannata mennä laittamaan. HUOM! Valaisinasioissa olemme vasta aloittelija-oppijoita, joten kannattaa kysyä neuvoa kokeneelta ammattivalaisinmyyjältä tai sisustussuunnittelijalta.

Blogiteksti: Toisin kävi (kellarin valu ja ulkoseinien panelointi)
Kun työmaalla pörrää maksettua työvoimaa, on hyvä olla aina varalla myös suunnitelma B ja ehkä C:kin, mikäli jostain syystä työmies tai -miehet eivät ilmestykään paikalle, tai he eivät esimerkiksi sääolosuhteista johtuen pystykään tekemään heille kaavailtua työtehtävää juuri silloin. Joskus hyvin harvoin voi jopa tulla eteen niinkin ennenkuulumaton tilanne kuin että joku työntekijä saakin jonkin työtehtävän jopa etuajassa valmiiksi.

Blogiteksti: Kylppärin ja kodinhoitohuoneen tiukkaa pohdintaa
Ylimääräiset laastit saa laattojen välistä ennen saumausta kätevästi juuri siihen tarkoitukseen suunnitellulla, vähän mattoveistä muistuttavalla työkalulla.

Ennen sisäkaton tukirimojen asentamista on hyvä vielä kerran miettiä miten päin katon paneloinnin haluaa. Esimerkiksi meidän tapauksessamme yli 3 m paneelit olisivat maksaneet 300 e extraa erikoistilauksena, joten oli edullisempaa kääntää paneelien suunta.

Yleensä paneelit asennetaan, kuten parkettikin, valon suuntaisesti. Meillä on kuitenkin ikkunat sekä saunan päätyseinällä että suihkutilan sivuseinällä, jolloin valon suunnan määrittely ei olekaan niin yksinkertainen juttu.

Muista tilata kiukaan alle myös säätöjalka, jos saunassa on viemäri ja lattiakaadot. Lattiakaadot vaikuttavat myös kaapistoihin. Meillä ei voi Villa Punahilkan kodinhoitohuoneeseen tulla suoraan lattiaan kiinnitettäviä liukuovia, sillä kodinhoitohuoneen lattian keskelle tulee viemäri ja viemäriin lattiakaadot. Tällöin kaappeihin voidaan laittaa liukuovet sokkelilla tai perinteisesti aukeavat ovet.

Blogiteksti: Ei ole sutta karvoihin katsominen
Ikkunapuitteiden laatoittamisessa auttaa, jos ylälaatat tukee laastin kuivumisen ajaksi vaikka puuklapeilla paikoilleen.

Blogiteksti: Sattuu ja tapahtuu
Vaikka vain yhdenkin illan miniloma lataa ihanasti akkuja rakentamisarjen keskellä.

Lattialämmityskaapelit (jos käytössä on sähköllä lämpenevät lattiat) kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kiinnittämään lattiaan huolellisesti ja tarpeeksi syvälle. Muuten niillä on lattiavalun yhteydessä paha tapa pyrkiä betonin pintaan. Meillä kaapeli sai osumaa suihkutilan matalan lattiaviemärin kuilun pohjassa. Onneksi nirhauma oli sähkärille helppo korjata.

Isojen laattojen asennukseen on ostettavissa erityinen asennussarja (100 e), joka kannattaa hankkia, jos haluaa säästää hiuksiaan harmaantumasta ennenaikaisesti. Asennussarja auttaa asentamaan laatat samaan korkoon ja suoraan. Osa sarjan osista on kertakäyttöisiä, mutta osaa voi käyttää uudelleen. Meillä apuvälineitä tarvittaneen jälleen, kun Villa Punahilkan eteisen ja keittiön lattialaattojen asennus tulee ajankohtaiseksi.

Blogiteksti: Esittelyssä 2/3 portaista ja hormin läpivienti 
Kevytbetoniportaiden asennuksessa (kahden kerroksen väliin) menee yhdeltä mieheltä noin 20 tuntia, ellei allekin, mikäli joku tarvitsee tietoa urakan laskemista varten.

Kevytbetoniportaisiin kannattaa tehdä työmaa-aikainen suojaus mieluiten vanerista, sillä ne ovat herkkiä lohkeamaan reunoista. Vaneri voidaan porata suoraan kiinni portaisiin, mikäli tarkoituksena on päällystää portaat myöhemmin esimerkiksi laatoilla.

Hormin läpivienti vaatii tarkkaa mittaamista. Kannattaa ensin porata välipohjaan pienempi koeporaus, jotta sijainti nähdään täsmällisesti. Ulkokatto kannattaa puhkaista vasta juuri ennen hormin asentamista.

Blogiteksti: Sähköasiaa
Pohjakuviin tulevista muutoksista kannattaa kertoa myös sähkärille ja muille työntekijöille. Meiltä se taisi ehkä tällä kertaa yhden oven osalta unohtua.

Hyvä ratkaisu sähkötarvikkeiden upottamisen lisäksi voi joissain tapauksissa olla myös niiden kotelointi seinän taakse esimerkiksi kaapin tai sivulistan taakse. Tällöin itse seinään tarvitaan paljon pienemmät reiät. Nyt on viimeinen hetki tarkistaa, onko esimerkiksi sähköpistokkeita mielestäsi riittävä määrä, valokatkaisijat oikeissa paikoissa, keskuspölynimurin pistoke kätevästi tavoitettavissa, jne. Varaa siis tarkistamiselle reilusti aikaa ja kysy omalta sähkäriltäsi, jos et jotain löydä tai ymmärrä. Vaadi sähkökuvat aina myös sähköisesti ja paperilla.

Tällaisiakin sähköihin liittyviä mokia olemme tutuilla nähneet: Keittiön kaappi ei mahdu aukeamaan keittiön riippuvalaisimen takia. Talon yhdessäkään vessassa tai edes kodinhoitohuoneessa ei ole yhtään pistoketta esimerkiksi parranajokonetta, hiustenkuivaajaa tai silitysrautaa varten. Ylimalkaiset sähkökuvat löytyivät vain käsin raapustettuina talon pohjakuvan päälle, nekään eivät olleet selvästi ajan tasalla.

Blogiteksti: Disco!
Saumatessakin kannattaa käyttää hanskoja, saumausaine värjää ja syövyttää.

Saumauksen jälkeen sauman annetaan hieman jähmettyä, ei kuitenkaan kuivua kokonaan. Sen jälkeen ylimääräinen aine pyyhitään pois kostealla sienellä. Sitten sauman annetaan kuivua ja loppupuhdistus tehdään esim. kuivalla kiillotustrasselilla. Sen jälkeen A vielä imuroi tilan.

Vielä mahdollisesti jonnekin jääneen ylimääräisen saumausaineen pois pesemiseksi on myös hyviä happopohjaisia pesuaineita. Ainakin meidän käyttämämme toimi siten, että saumat kasteltiin ensin huolella, jotta aine ei olisi syövyttänyt saumausainetta sieltä missä sen haluttiinkin olevan.

Lämpökäsitellyn puun lämmin sävy tulee saunavahoista läpi. Murehdimme siis turhaan, että saunastamme tulisi liian kylmän musta, nyt siitä on tulossa enemmänkin tervan ruskea.

Blogiteksti: Sitä sun tätä saunalla
Kosteiden tilojen kulmalistat voi kiinnittää silikonilla ja kuivumisen ajaksi niitä voi tukea esimerkiksi maalarinteipillä.

Blogiteksti: Timantteja Hukan keittiöön
Jos haluat tapettia keittiön välitilaan, kannattaa kokeilla tapetin asentamista myös vaakaan. Näin tilaan ei turhaan tule ikäviä pystysaumoja ja asentaminen taitaa olla hieman nopeampaakin. Välitilatapetti on hyvä suojata esimerkiksi lasilla. Muista pyyhkiä myös lasi huolella sormenjäljistä ja liasta ennen asentamista!