maanantai 20. tammikuuta 2014

Yksityiskohtia Villa Hukan kylpyhuoneesta

Ammehana toimii tällä hetkellä löylyvesihanana.

Meillä jäi ammeen hanan valitseminen ihan viime metreille. Lopulta A kävi valitsemassa meille Grohen mallistosta mielestään parhaan. Mallissa vesi valuu ammeeseen vesiputousta jäljitellen, mikä on kivan näköistä. Tällä hetkellä hanaa käytetään löylyveden ottamiseen ja ammeen tilalle on nikkaroitu penkki. Amme tulee sitten joskus, jos tulee. Penkkiin on kuvan ottamisen jälkeen lisätty säätöjalat, joilla saimme puuosat irti välillä kosteasta lattiasta. Valitsimme penkin väriksi kuultovalkoisen pesutilan katon valkoista peilaamaan. Se lisää tilaan hieman keveyttä ja raikkautta.

Ammeen tilalle nikkaroitiin penkki.

Olemme hyvin tyytyväisiä myös kattosuihkuihimme. Vesi valuu suihkuista hyvin pehmeästi ja miellyttävästi. Säätimien kanssa täytyy vielä opetella, sillä helposti vääntää esimerkiksi käsisuihkun tilalle kattosuihkun päälle. Säätimistä ylemmät säätelevät veden määrää ja sitä, tuleeko vesi katosta (väännettävä seinän suuntaan), vai käsisuihkusta. Alemmasta säädellään veden lämpötilaa. A:kin on kuulemma muutaman kerran siivotessaan onnistunut saamaan vettä niskaansa. Meidän perheemme pitää kuitenkin tällaisista "aivojumpista", meillä on tälläkin hetkellä esimerkiksi olohuoneessa seinäkello, joka on luettavissa peilikuvana.

Suihkut ja syvennyksen lasihyllyt.

Omasta mielestäni kylpyhuoneen kaunein asia on puinen keskiritilä, joka yltää katosta aina lattian poikki ulkoseinän nurkkaan asti. Seinällä puuyksityiskohta kulkee syvennyksessä ja on tehty urittamalla ja lakkaamalla saunan seinäpaneeleja. Syvennykseen on myös asennettu lasihyllyt saippuaa ja shampoota varten. Lattian ritilät A teki itse käsin yksi kerrallaan lämpökäsitellystä puusta ja kiinnitti metallikehikoihin. Kaikki puuosat on lakattu useampaan kertaan kestävällä venelakalla. Työ oli valtava, mutta lopputulos sitäkin hienompi!

Puiset ritilät, lasihyllyt puuttuvat.

Alemmassa kuvassa näkyvät myös kauniit isot kylpyhuoneen laattamme, jotka keskellä kulkeva viemärikuilu mahdollisti. Kuvan yläreunasta näkee millä huolellisuudella A on tehnyt laatoitukset. Myös saunanoven kynnys on laatoitettu kallistuksista huolimatta todella siististi. Kuvassa työvaiheena on ollut porata saunanoven saranoille ruuvinreiät laattoihin. Vaati kuulemma aika monta kiviporanterää ennenkuin reiän teko onnistui näihin meidän paksuihin ja koviin kivipuristelaattoihin! Lopulta löytyi onneksi tarpeeksi kestävä terä, joka puri laattoihin, ja niin saatiin ovikin paikoilleen.


Kylpyhuoneen lattiaa.

Saunan oven nuppikin oli meillä jonkin aikaa omilla seikkailuillaan, sillä saimme myyjältä vahingossa jonkun prototyyppi-nupin tilaamamme "kristalli"-nupin tilalla. Sitä hetken ihmeteltyämme otimme myyjään yhteyttä ja oikea nuppi saapui meille pienen mutkan kautta.

Saunaseinä ja ovi lasinupilla, penkki puuttuu.
-J-

perjantai 17. tammikuuta 2014

Villa Hukan naulakot ja astiat

Woodbeckerissä on kääntyvät tiput ja valkoinen osa puuta.

Etsimme A:n kanssa Hukan eteiseen ja kylpyhuoneeseen naulakkoja ja päädyimme lopulta Umbran Stickseihin eteisessä ja Woodbeckeriin kylppärissä. Molemmissa on kääntyvät koukut. Vessaan koitan myöhemmin saada Umbran Buddyt. Ne on ilmeisesti tällä hetkellä loppuunmyyty. Tällä välin saattaa toki mieli vielä niiden suhteen vaihtuakin, sillä Buddyjen kiinnitys liimaamalla saattaa osoittautua liian hankalaksi ja seinälaattamme on niin kovaa ja paksua, että siihen ruuvilla kiinnittäminen on huono vaihtoehto.

Sticks on kivan näköinen niin koukut kiinni kuin aukikin.


Eteiseen A löysi kivan kenkäpenkin Ikeasta.

Kenkäpenkki ja Sticksit.


Astiastoksi Hukkaan valitsimme eleettömän modernin valkoisen Teema-sarjan ja aterimiksi emme huoli mitään muuta kuin Hackmanin Savonian. Olemme molemmat syöneet Savonialla lapsuudesta asti aina, emmekä halua nyt Hukkaankaan mitään muuta. Muistaakseni lapsuuden koulussanikin oli käytössä Savonia-sarja. Juomalaseiksi sopivat kirkkaat Iittalan Kartio-sarjan lasit.

Villa Hukan astiat.
 -J-

torstai 16. tammikuuta 2014

Maagista taidetta

Nyt on pakko vähän mainostaa, sillä tuttumme on perustanut uudet verkkosivut ja Facebook-ryhmän omien taulujensa esittelyyn. Kyseessä on MysticAL Art (Anna Laakkonen).

MysticAL Art: Rockin Raven.

Taulut on tehty sekatekniikalla ja niiden tekoon on käytetty muun muassa akryylimaaleja, massaa, kristalleja, peilin palasia, helmiä ja höyheniä. Kaikkiaan teokset ovat energisiä ja niistä huokuu Annan positiivinen elämänasenne. Ne tuovat seinille hieman juhlavaakin kimmellystä ja sopivat mielestäni hyvin monentyylisiin sisustuksiin. Tauluja on kuvattu mystisiksi ja niihin jokaiseen kätkeytyy tekijän tarina tai ajatus.

MysticAL Art: Family is everything.

Poimin huomaamattani tähän blogiin kuvia tauluista, joissa on lintuja. En tiedä miksi juuri ne viehättivät tällä hetkellä. Anna on toki maalannut paljon muitakin aiheita.

MysticAL Art: Valontuoja.

Useissa tauluissa on oman tulkintani mukaan käsitelty henkisyyttä ja erilaisia näkökulmia elämään. Työt ovat samaan aikaan keveitä, mutta käsittelevät vakaviakin aiheita. Toisaalta niistä löytää myös yllättävän raikkaita huumorin pilkahduksia. Annan mukaan jokainen voi tulkita teoksia myös omasta näkökulmastaan peilaten omiin kokemuksiinsa ja ajatuksiinsa. Mielestäni siis kaikkiaan hyvin moniulotteisia tauluja.

Se, mikä tauluissa on myös erikoista, on se, että Anna on hyödyntänyt niissä myös reunat. Kuvat ulottuvat myös reunojen yli, jolloin työt eivät tarvitse erillisiä kehyksiä.

Kannattaa käydä kurkkaamassa!

-J-


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tulta ja tuiskua

Ulkona pyryttää, joten mikäs sen mukavampaa kuin käpertyä Villa Hukassa takkatulen ääreen ja odotella saunan lämpenemistä. Takassamme on siinä mielessä kiva ominaisuus, että se on sekä varaava että ilmakiertoinen. Tämä tarkoittaa sitä, että takan päältä voi halutessaan avata ilmakiertoventtiilit, jolloin se lämmittää huoneilmaa hyvinkin nopeasti.



Tästä syystä olemme laskeneet Hukan sähkölämmityslämpötilaa pysyvästi muutamalla asteella. Kun saavumme Hukkaan, sytytämme takan ja kiukaan, ja kohta koko rakennus on juuri sopivan lämmin. Elävä tuli paitsi lämmittää, myös rentouttaa. Olemme saunoneet Villa Hukassa nyt jo useamman kerran ja joka kerta se tuntuu yhtä rentouttavalta kuin mökillä.

Kiukaan tuli juuri sytytettynä.


Olemme käytön myötä huomanneet toisenkin käytännöllisen asian. Emme ole mitään ilmastointiasioiden asiantuntijoita, mutta tuurilla raitisilmaventtiili tuli parvella juuri oikeaan paikkaan parven päätyyn. Venttiilistä puskee viileää ilmaa parvelta tuvan suuntaan, jolloin lämmin ilma ei pääse nousemaan parvelle. Tästä johtuen parvi ei saunoessakaan kuumene liikaa, vaan pysyy mukavan viileänä, mutta kuitenkin tarpeeksi lämpimänä. Ensi kesä näyttää kuinka kuuma parvi on kesähelteillä, mutta veikkaisin parven toimivan kiviseiniensä ansiosta hyvin myös silloin.

-J-

tiistai 7. tammikuuta 2014

Autokatos harjassaan, valu- ja laatoitustöitä Punahilkassa

A on joulukuun aikana rakennellut yhdessä yhden rakennusmiehen kanssa autokatosta. Autokatos saatiin joulun alla harjakorkeuteensa.

Autokatos melkein harjakorkeudessaan, pressut katon päällä.


Villa Punahilkassa tehtiin onnistuneesti ylimmän kerroksen lattiavalu 3.1.2014. Sitä ennen tarkistettiin vielä kaikki lattian sisällä vietävät sähköpiuhat ja vedettiin lattialämmitysputket. Sillan osalta putket päädyttiin laittamaan omaan piiriinsä makuuhuoneiden ja kylppärin tavoin. Näin lämmitys voidaan sillan osalta vaikka katkaista kokonaankin, jos tuntuu ettei sitä tarvita. Sillan valua varten valmistettiin myös erillinen valumuotti ja koko komeus tuettiin alhaalta päin yhdeksän lattian ja sillan alapinnan väliin viritettävän metallituen varaan.

Valuverkkoja.
Lämmitysvesiputkia.














Lisäksi A vesieristi ja laatoitti joulun välipäivinä teknisen tilan lattian, jotta putkarit olisivat voineet jo kytkeä maalämpöpumpun samalla käynnillä paikoilleen, mutta siihen ei valitettavasti putkarien päivän pituus riittänyt.

Teknisen tilan laatoitustyö käynnissä.


Itse valussa meni puoli päivää. Sen jälkeen A peitteli betonin muovilla, jotta se ei kuivuisi liian nopeasti ja halkeilisi. 

Katos muuttaa taas aikalailla talon ilmettä.
-J-

perjantai 3. tammikuuta 2014

Hukan ihanat löylyt

Tämä oli pakko saada keittiön matoksi, oli niin osuva.
Pääsimme joulukuun alkupuolella vihdoin nauttimaan Hukan ihanan pehmeistä löylyistä. Blogimme lomaili inhimillisistä syistä johtuen joulukuun, mutta rakennusprojekti eteni. Kotona sairastelivat kaikki muut yhtäaikaa ja vuorotellen, paitsi itse raksamies A.

Nyt onkin sitten niin paljon kerrottavaa ettei tiedä mistä aloittaisi. Ehkäpä aloitan yleiskuvilla valmiista Villa Hukasta. Katsotaan sen jälkeen mistä muista asioista muistan kertoa.



Ruokailuryhmä.
 Päädyimme lopulta hankkimaan ruokailuryhmän Ikeasta. Pöydän päälle on kuvan ottamisen jälkeen vielä laitettu lasilevy, joka on hieman itse pöytälevyä isompi. Se pysyy hyvin paikoillaan pöydän ja levyn välissä olevien kuminappien avulla, joita yleensäkin käytetään tällaisissa tilanteissa.

Ostimme pöytälevyn erikseen lasiliikkeeltä, hinta oli noin 300 euroa, eli kalliiksi tuli. Matoiksi otimme Ikeasta pienet pyöreät matot, joiden päällä tuolit liikkuvat kätevästi istujan mukaan naarmuttamatta parkettia. Yksi matto on myös pöydän alla. Alkujaan olisimme halunneet ison, vähintään halkaisijaltaan 240 cm pyöreän maton, mutta se olisi maksanut monta sataa. Sitten ajattelimme hankkia yksivärisiä pieniä pyöreitä mattoja, mutta ne olivat Ikeassa loppu, joten päädyimme näihin monivärisiin. Ne ovat oikeastaan aika kivoja ja jos niihin kyllästyy, ne on helppo vaihtaa, sillä ne eivät paljoa maksaneet. Olisiko ollut kahdeksan euroa /kappale?

Valaisimena Eero Aarnion Tripoli. 




Sohvaryhmä, ikkunasta näkyy lasten rakennelmia pihalla.
Sohvakalusto on perintönä saatu 1950-luvun ryhmä, mutta kaipaa uusia kankaita. Sohvapöytä on vanhasta kodistamme ja mielestämme spivan kapea tähän tilaan.

Maton hankimme uutena. Ajattelin, että kuvio muistuttaa hieman keittiön välitilatapetin timattikuviota ja seinävalaisinten tähtiheijastuksia. Pelkäsin, että matto olisi liian kylmän valkoinen ja harmaa, mutta lopulta se sopi tilaan oikein hyvin.
Takana näkyvä A:n työpiste lähtee heti, kun päärakennus valmistuu.

Keittiö, parven portaat ja ruokailuryhmää.
Toisella seinustalla on tuvan keittiö ja parven portaat. Vasemmassa reunassa näkyy toinen sohvapöydän valaisimista, Eero Aarnion Vaasi. Portaiden viereltä kuljetaan eteiseen, vessaan ja kylpyhuoneeseen.

Pieni keittiö on Puustellin ja portaat Jussi-portaiden.
Parvella patjat odottavat nukkujia.






 Parvella meillä on patjat viisihenkiselle perheellemme. Kuvan ottamisen jälkeen patjoilla ollaan jo yövytty useampi yö. Kaksi patjoista on normaaleja vaahtomuovipatjoja, kaksi vanhoja taittopatjojamme ja yksi juniori-kokoinen lastenpatja. Toimme kuopukselle parvelle myös lastensängyn, kun sellainen sattui jäämään yli hänen saatuaan jatkettavan sängyn ystäviltämme. Sitä ei vielä kuvassa näy. 
Sauna ja kylpyhuone.



Ja lopuksi vielä kuva saunasta ja pesutiloista. Kuvasta puuttuu vielä saunan ovi, mutta sekin saatiin lopulta ehjänä paikoilleen. Liikkumavaraa asennuksessa oli vain muutama milli, joten tarkkana sai olla. Lasiovet kun eivät ole mitenkään keveimmästä päästä nostaa.

Löylyt ovat Hukassa tosiaan hyvin pehmeät, mutta tarvittaessa kuitenkin myös kipakat. Vettä saa heittää kiukaalle hieman pientä sähkökiuasta enemmän. Tämä johtuu kiukaan järeästa koosta ja suuresta kivimäärästä.

-J-