keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kaivurin huono karma

Lupasin jo viime vuonna kertoa tontillamme käyneitä kaivureita kohdanneesta huonosta onnesta. Jotenkin tilanteesta oli vaikea edes kirjoittaa, emmekä halunneet antaa huonoa kuvaa maatyöyrittäjästä, joka meille työn tekee. Kyse kun on ollut ennen kaikkea huonosta onnesta. Kun nyt kaivuri taas palasi työmaallemme - ja hajosi jälleen, emme voi muuta kuin julkaista koko kertomuksen. Sen verran surkuhupaisalta tämä jo tässä vaiheessa alkaa tuntua.

Tässä siis vihdoin lyhennetty versio tarinasta "Kaivurin huono karma":

Meidän maaurakoitsijallamme on ollut todella huonoa tuuria. Vai potkiikohan luontoäiti työmaallamme vastaan, kun maita on jouduttu mylläämään niin paljon ja jo neljä pihahonkaakin on kaatunut suunniteltujen lisäksi? Tulee myös mieleen klassinen animaatio Tikusta ja Takusta sekä Aku Ankasta, joka haluaa rakentaa ison moottoritien Tikun ja Takun kotipuun yli. Siinä Tiku ja Taku taistelevat lohikäärmeenkin luonteenpiirteitä saavaa kaivuria vastaan. Lopulta kaivuri hajoaa ihan palasiksi.


Yksi työmaalla vierailleista kaivureista marraskuussa 2012.


Tähän alkuun täytyy sanoa, että olemme olleet maaurakointiyritykseemme tyytyväisiä. Kaivurit ovat tulleet paikalle sovittuina päivinä ja tehneet työnsä ammattitaidolla. Pääsivätpä jopa kaksi isompaa lastamme kerran kokeilemaankin miltä tuntuu olla ison koneen ohjaimissa. Nyt on vain työmaatamme kohdannut harvinaisen huono tuuri maatäyttötöihin liittyen, vai liekö maaurakoitsijan kalusto jo nähnyt parhaat päivänsä? Hyvin on yritys kuitenkin hoitanut hommansa ongelmista huolimatta ja aikatauluissakin on juuri ja juuri pysytty ottaen huomioon, että aikataulumme ovat olleet melko venyvät.

Kaikki alkoi jo viime vuonna siitä, kun maaurakoitsija ei jostain syystä saanut työmaallemme oikean kokoista kaivuria, vaan työt aloitettiin liian pienellä. Vajaa päivän töiden jälkeen kaivurista loppui polttoaine. Polttoainetäydennystä saatiin seuraavana aamuna, mutta kaivuri tankattiin vahingossa kesädieselillä, minkä seurauksena se ei enää seuraavana aamuna käynnistynyt. Käynnistysyrityksiin meni päivä, kun konetta yritettiin lämmittää kosanista lähtien kaikilla lämmönlähteillä. Lopulta paikalle pyydettiin uusi isompi kaivuri, jonka piti saapua seuraavana päivänä. Yllättäen seuraavana aamuna tämä pienempi kaivuri käynnistyikin, jolloin iso peruttiin.

Vajaan päivän työn jälkeen kaivurin puomi katkesi. Onneksi kaivuri saatiin nopeasti pajalle hitsattavaksi. Tässä vaiheessa saimme sitten tontille isomman kaivurin, mutta harmittavasti pieni oli jo tässä vaiheessa saanut lähes kaikki sellaiset täytöt tehtyä, missä iso kaivuri olisi ollut parempi, ja nyt iso kaivuri joutui tekemään paremmin pikkukaivurille sopivia töitä, minkä seurauksena meillä meni hukkaan muun muassa noin kuormallisen verran kivimurskaa, kun se jäi kaivurin telojen alle ja sekoittui maamassoihin. Myös yksi salaojakaivo kaatui ja jouduttiin kaivamaan uudelleen esiin ja suoristamaan. Salaojat toimivat kuitenkin testeissä oikein hyvin suoristuksen jälkeen.

Jälleen vajaan työpäivän jälkeen kaivurin hydrauliikkaletkut katkesivat! Tässä vaiheessa maatäyttötyöt olivat jo useamman päivän myöhässä. Lopulta vielä muutaman vastaavan kommelluksen jälkeen työt saatiin tehtyä. Oli sähkö- ja hydrauliikkavikaa, käynnistysvaikeuksia ja kosteutta väärissä paikoissa, lähes joka päivä enemmän tai vähemmän jotain ongelmia. Yhdellä kerralla kaivurin kauha putosi kesken kaivuutyön, mutta onneksi ketään ei jäänyt alle. Tässä yhteydessä hydrauliikkaletkut menivät taas poikki.

Myöskään maan tasoitustöiden kanssa ei selvitty ilman hajoamisia. Tontilla taisi käydä ainakin kaksi kaivuria liikoja maita ja viimeistä maakasaa poistamassa. Onneksi työt valmistuivat juuri sopivasti ennen talven ensimmäisiä isoja pyryjä viime talvena. Yksi hajonnut pikkukaivuri taisi kuitenkin seisoa tonttimme vierellä ilmeisesti talviunilla lähes koko viime talven.

Muutama viikko sitten kaivuri palasi jälleen työmaallemme etupihan muokkaustöihin ja kaivamaan perustuksia autokatokselle, sisäänkäynnille ja terassille. Kaivuri pääsi pihaan asti ja hajosi välittömästi siihen paikkaan! Jouduimme lähettämään takaisin ensimmäisen sille päivälle tilatun hiekkakuorman. Kauhan ohjauksessa oli jokin sähkövika, jonka seurauksena kauhalla ei pystynyt tekemään jotain tiettyä sivuttaisliikettä.

Kaivuri etupihalla marraskuussa 2013.
Seuraavana päivänä työt jatkuivat korjatun koneen voimin. Nyt kuljettaja katkaisi vahingossa kauhan hydrauliikkapiuhan ja taas työt seisoivat. Työt jatkuivat myöhemmin ja onneksi piha saatiin lopulta tasattua oikeisiin korkoihin ilman enempiä kommelluksia.

Vielä olisi kaivurille töitä puutarhan puolella, saa nähdä kuinka niissä hommissa aikanaan käy.A harkitsee jo lapiohommiin ryhtymistä isommalla porukalla...

Kaivurit ja meidän pihamme eivät ilmiselvästi tule toimeen keskenään!

-J-


4 kommenttia:

  1. Voi ei! :D Teidän tontilla vallitsee jonkinlainen "Bermudan kolmio"-tyyppisen ilmiön lievempi muoto. Kohta kukaan ei enää uskalla lähettää sinne kaivureitaan. Lapiohommiin vain, toivottavasti ei lapiostakin katkea varsi. t.Annukka

    VastaaPoista
  2. :-D Minunkin puutarhalapiot ovat jo hukkuneet jonnekin sinne Bermudan kolmioon, jota rakennusprojektiksikin joskus erehdytään kutsumaan, mutta kaupasta saa uusia, joten tervetuloa vain talkoisiin Annukka heti ensi keväänä! Kummallisesti sinne Bermudaan hukkuu muuten työkalujen lisäksi myös aikaakin. Ihmeellinen asia, kuinka kaikki työt tuntuvat siellä ihan ikuisuusprojekteilta ja aika vähän saadaan mitään lopullisesti valmiiksi. Ja A:kin on aika usein siellä ihan Hukassa, eikä muista tulla ajoissa perheen luo syömään :-D -J-

    VastaaPoista
  3. Hei! Uusi lukija ilmoittautuu... Ja ottaa osaa teidän huonoon tuuriinne kaivureiden suhteen, uskomatonta huonoa onnea :( Minulla on samanlainen karma kampaajien suhteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan kaima! Kiva, kun ilmoittauduit lukijaksemme :-) Täälläkin kirjoitellaan näitä juttuja milloin hiukset ihan pystyssä, harmaina tai muuten vain sekaisin kuin heinät seipäässä. Eli olisi varmaan hyvälle kampaajalle tarvetta täälläkin viimeistään, jos selvitään projektissa loppuruoralle asti niin, että on vielä jokunen hiustupsu päässä tallella... :-)

      -J-

      Poista