maanantai 19. marraskuuta 2012

Vertaistukea ja päärakennuksen sisustuspohdintoja

Käytiin eilen katsomassa yhtä puolitutun viittä vaille valmista Jämerä-rakennusprojektia Espoossa. Kuultiin, että heillä on aika samanlainen sisustusmaku kuin meilläkin. Siispä paikan päällä oli hyvä peilata omia sisustusajatuksia heidän valmiisiin toteutuksiinsa.

Toki kyseessä oli paljon hienompi ja isompi talo kuin meillä, mutta monet ideat voisivat toimia myös meillä pienemmässä mittakaavassa. Valitettavasti emme kuvanneet paikalla mitään, sillä saimme käydä esittelykierroksen työmaavalojen loisteessa.

Pidin paljon erityisesti siitä, kuinka talossa oli yhdistetty romanttisempaa tyylia moderniin pelkistykseen. A on tietysti enemmän puhtaan modernilla linjalla, joka on paljon miehekkäämpää. Tämä taitaa olla meillä jatkuva kiistakapula... Esimerkiksi puhtaan valkoinen aikuisten makuuhuoneen yhteydessä oleva sauna, jossa kattospoteista roikkuu kristalleja, kuulostaa ihanan romanttiselta ja keveän leikkisältä. Sauna ei valitettavasti ollut vielä ihan valmis, mutta voin  kuvitella, että lopputuloksesta tulee naisellisen raikas, eli siis täsmälleen ukkokultani makuun. ;-)

Pohjakerroksessa heillä oli käytetty lastenhuoneiden lattioissa värjättyä betonipinnoitetta. Olemme itsekin harkinneet sitä yhtenä vaihtoehtona kellarin lattiaan. Toinen vaihtoehto voisi olla muovimatto, joita saa nykyään todella hienojakin. Muovimatto voisi olla kellarin leikkitilassa huoleton ja vähän pehmeämpi ratkaisu.

Sen sijaan nähdessäni heidän yläkerrassaan karvaisen kokolattiamaton, vahvistui oma päätökseni siitä, että en halua sellaista meidän saunarakennuksemme parvelle. Lattia tuntui todella herkältä kaikelle lialle, vaikka heillä asia tietenkin korostui, sillä matto oli vaalea ja pitkäkarvainen. Heidän käytössään kokonaisuus ehkä toimii, sillä koko yläkerta on varattu vain aikuisten käyttöön.

Lasikaide näytti hienolta ja samoin alakerran vessan seinä sekä hana, joka on täsmälleen samanlainen kuin olemme omaan taloomme ajatelleet. Hana oli kyllä luonnossa paljon suurempi kuin kuvissa näyttää! Alla olevassa Villa Ilon kylpyhuoneessa on myös tuo meitä miellyttävä hana.

Asuntomessuilla Villa Ilossa oli kylpyhuone, joka miellyttää meitä.

Vertailukotimme alakerran vessan päätyseinä oli jotain uutta Tikkurilan mustaa maalia, jossa hohti kivasti pieniä kimalteita. Heillä kimalteet olivat kultaisia, mutta kuulemma vastaavaa saisi myös hopeisilla kimalteilla. Netistä en vielä löytänyt kuvaa tästä kiven tapaan rouheisesta maalista. Tämä on ehkä lähimpänä totuutta, tosin ilman niitä kimalteita. Vastaavanlaista, mutta vieläkin kimaltelevampaa oli myös eräässä toisessa Jämerä-talossa Etelä-Sipoossa, jonka talonäyttöpäivillä kävimme toissa talvena. Tuo pinnoite ei ollut Tikkurilaa, vaan jotain rouhepinnoitetta, joka on taatusti myös huomattavasti kalliimpaa.

Espoon talon alakerran kylpyhuone ja sauna olivat kokonaan mustia, mutta paljon isompia kuin meillä ja lisäksi molemmssa oli isot lasiseinät kahdella suunnalla. Tumma ei näyttänyt yhtään huonolta noin isossa tilassa, mutta toki huolenamme on se, pienentävätkö omassa saunarakennuksessamme kovin tummat seinät kylpytiloja liikaa? Heillä oli myös suihkujen välissä hieno saippuasyvennys vain hieman eri mallisena kuin meille tulee ja sekin näytti upealta! Myös metalliset kromin väriset korostuslistat kylpyhuoneen seinien nurkissa ja ikkunan smyygissä näyttivät omasta mielestäni todella hienoilta, mutta A ei niistä pitänyt.

Espoosta löytyisi myös ylijääneenä noin 30 neliötä kermanvaaleaa kiiltäväpintaista 80x80 cm kokoista laattaa, jonka saisimme ostaa pois. Ajattelin ensin, että laatta voisi sopia keittiön lattiaan, mutta nähdessäni laatan paikan päällä mietin, että se on ehkä liian lämpimän väristä. Jos meille tulee valkoiset keittiön kalusteet, laatan väri näyttäisi todennäköisesti niiden rinnalla likaiselta. Toinen vaihtoehto voisi olla laittaa laattaa eteiseen. Myös päärakennuksen vessoihin ja kodinhoitohuoneeseen olemme kaavailleet valkoisia kalusteita (tuon ylläolevan Villa Ilon kuvan tyyliin), joten laatta voi olla hankalaa sielläkin. Saimme mukaamme mallilaatan, joten täytyy vielä verrata väriä erilaisiin valkoisen sävyihin päivänvalossa.

Laatan mallipala. Vieressä oleva vihreä matto sotkee väriä.

Oli ihanaa nähdä livenä juuri niitä pintamateriaaleja, joita on itsekin miettinyt, se helpottaa suuresti päättämistä! Suuret kiitokset vielä kerran Espoon perheelle ihanan kodin esittelykierroksesta! Ja paljon onnea rakennustöiden loppurutistukseen!

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti