torstai 10. tammikuuta 2013

Hukan keittiö valittu

Hukkaan (saunarakennus) tulee Puustellin musta puukuvioinen keittiö valkoisella peruslaminaattitasolla. Samalla ilmeellä tulevat myös Hukan vessan kalusteet.

Tästä näkyy, kuinka pienistä kalusteista on kyse.


Hukassa ei ole tilaa kovin suurelle keittiölle, eikä esim. Ikea taipunut tilaan ilman kikkailuja. Lisäksi saamme Puustellilta sisäänkannon ja asennuksen (toki rahaa vastaan), mikä säästää meidän vaivojamme. Yllä olevasta kuvasta poiketen meille tulee nyt portaiden viereen kahden paikan keraaminen keittotaso, jonka alle laatikosto, keskelle alas kalusteisiin integroitu jääkaappi pakastelokerolla ja ihan ulkoseinän viereen vesipiste pyöreällä altaalla, jonka alle roskasäiliöt. Ylös meille tulee portaiden viereen perusyläkaappi, siihen viereen rosterinen mikro integroituna ja yläpuolelle kaappitilaa, ja seinän viereen kuivauskaappi. Kokonaisuudessaan  keittiöllä on leveyttä 140 cm ja rapiat, joten paljon on pieneen tilaan ahdettu! 

Puustellin myyjä kävi itse tarkistusmittaamassa tänään tilat ja keittiö toimitetaan meille maaliskuussa, jos kaikki on siihen mennessä meidän osaltamme kunnossa asennusta ajatellen. Aikamoista vääntöähän nuo hintaneuvottelut näköjään ovat, en edes uskalla ajatella mitä homma on, kun neuvotellaan päärakennuksen kaikista kiintokalusteista!

Näistä se Lokki lopulta rakentuu.


Eilen työmaalla käydessäni vastassani oli myös iso iloinen yllätys. Lokkimme oli laskeutunut etupihalle. Kyseessähän on Hukan takka, Uuniseppien Lokki-niminen takka mustana. A oli unohtanut kertoa, että toimitus oli eilen. Pienin oli sopivasti päikkäreillä autossa ja isommat enon hoidossa, joten käytin hetken hyödyksi ja kannoin  kaikki muut osat paitsi harkot ja laatat sisälle suojaan. Kivien painoa en uskaltanut heikolla selälläni uhmata. Hyvähän se oli saada esim. laastit heti lumipyrystä sisälle kuivaan, vaikka kaikki lavat olikin suojattu huolella muovein ja teipein. Eikä se laastisäkkiään ihan kevyt ole, 25 kg. Onneksi on tullut jonkin verran treenattua tuota nostelua lasten hoidossa. Hormilaatikoissa hankaluutta aiheutti lähinnä laatikoiden muoto. Niistä oli aika vaikeaa saada mukavaa otetta.

Lokin hormi (1 ltk puuttuu kuvasta).


Ilmakuivain yhdistettynä siihen tuuletuskanavaan liitettyyn propelliin - mikä sen nimi nyt olikaan- toimii ilmeisen hyvin. Tänään ilmakuivaimen vesisäiliötä tyhjentäessäni kone näytti ilmankosteudeksi enää 47 prosenttia. A otti seinistä eilen uudet kosteusnäytteet ja nyt odotetaan jännityksellä uutta arviota sisätöiden aloitusajankohdasta.

Lokin laskeutumispaikka oli siisti, purussa oli käytetty jopa lumikolaa.
-J-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti