sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ekat vesieristystyöt

Tänä viikonloppuna A on tehnyt töitä suihkujen ja vessan kanssa. Tänään sunnuntaina hän oli saanut paikoilleen kattosuihkujen vesiputket, syvennettyä suihkujen välissä olevaa hyllysyvennystä ja vesieristettyä vessan valeseinän taakse jäävien putkien liitoskohdat ja takaseinän.

Kävimme kahden nuorimman lapsen kanssa katsomassa työn jälkiä ja satuimme paikalle juuri, kun mies oli työstämässä suihkujen välitilahyllyn taustaa rasiaporalla. Odottelimme melun takia ulkona sen aikaa, että hän sai työn valmiiksi. Pian A tulikin ulos valtavan pölypilven saattelemana. Lapset ihmettelivät, onko jossain tulta, kun oli savuakin. Taitaa siis taas olla Hukassa imuroinnin paikka. Viikonloppuna tuli kerättyä työmaalta pakettiautollinen roskiakin.

Rasiaporakäsittelyn jälkeen A hakkasi vasaralla ja metallilastalla loput soirot pois syvennyksestä. Hyllypaikan syventämiseen ei mennyt aikaa edes tuntia. Kuvassa syvennykseen on jo laitettu vähän tasoitettakin.


Vesieristystöissä sen sijaan meni hieman kauemmin, sillä niiden kanssa on oltava huolellinen. Purkin kyljestä täytyy katsoa kuinka paljon ainetta levitetään neliölle ja sen jälkeen kerroksia laitetaan niin monta, että menekki täyttyy. Mieluummin liikaa kuin liian vähän. Vesieristysaine on mielestäni aika vängän väristä, mutta tarkoituksena värissä on luultavasti se, että aine erottuu taustastaan mahdollisimman hyvin.

Tuo kuvassa näkyvä aika monesta mutkapalasta rakennettu putki on vihdoin paikoilleen saatu keittiön viemäri, joka on tällä puolen seinää yhdistetty vessan lavuaarin viemäriin.



-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti