sunnuntai 11. elokuuta 2013

Saunan kasausta: paneelit ja vesivaraaja

Saunan seinäpaneelien kiinnittämisessä on menty pidemmän kaavan mukaan. Seinää on purettukin kahteen kertaan, kun työmiehet ovat asentaneet paneelit vinoon. Jälkimmäisen purkamisen jälkeen yksi työntekijä suuttui ja lähti työmaalta. Sen jälkeen A jatkoi asennusta itse.


Saunan paneelia vihdoin valmiina.

Kun paneelit oli asennettu, A ei ollut tyytyväinen värin tasaisuuteen. Pystysaumat korostuivat varsinkin keskellä takaseinää (kuva aikaisemmissa blogiteksteissä). Sen jälkeen paikalla kävi vielä maalari maalaamassa kattoa ja kuinka ollakaan, hän ei tehnyt suojauksia kunnolla ja juuri tuohon takaseinän keskelle tuli mustia roiskepisaroita koko matkalle ylhäältä alas.

Maaliroiskeita...



Hohhoijakkaa!!!

Sauna korjattuna.

A hioi roiskeet pois ja häivytti koko katastrofin piiloon. Samalla korjaantui pystysaumojen näkymisen ongelma. Ehkä näin oli loppujen lopuksi parempikin, vaikka aika monta tuntia turhaa työtä tuohonkin taas tuhraantui aivan turhaan. Kaikki pitäisi varmaan tehdä aina itse alusta asti...


Vesivaraaja.

Saunan vesivaraajakin on jo saapunut työmaalle. Se on sellainen lauteiden alle tuleva makaava malli. A kävi vielä metallipajalla vähän lyhentämässä varaajan jalkoja, jotta se mahtuu lauteiden alle korkeudestaan paremmin.

Kohta päästään saunomaan!

-J-

3 kommenttia:

  1. Jotenkin lohduttavaa, muttei kylläkään mukavaa huomata että muillakin työmailla meno on samanlaiata, rakennusala on jotenkin uskomatonta. Meilläkin purettiin saunaa useaan otteeseen ja urakoitsija suuttui ja jopa tappelivat täällä keskenään valvojia myöten. Että hohhoijaa tosiaan. Voimia teille kovasti ja onneksi nuokin asiat sai ratkaistua. Tuollaisten jälkeen on sitten ihana huokaista helpotuksesta kun saa työmiehet pois nurkista ja pääsee asumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nino lohduttelusta, ei tällaisessa projektissa oikein muuta voi kuin koittaa mennä positiivisella asenteella eteenpäin ja koittaa pitää mielessä tuo mainitsemasi lopputulos ihanassa kodissa asumisesta. Paljon tsemppiä teillekin kodin hienosäädössä ja Pampulan odotuksessa! On muuten teillä vessassa juuri sellaiset timantit, joita itsekin olen vähän katsellut meidän vessaan, jos en päädy "timanttikukkiin".

      Poista
    2. Niinhän se on, ei auta jäädä tuleen makaamaan, vaan koitettava sivuttaa ikävät asiat, keskittyä hyviin ja jatkaa eteenpäin :) Ja kiitos, onneksi koti alkaa jo olla melko valmis Pampulan tuloon, mutta muu hienosäätö saattaa viedä vielä tovin, mutta mihinpä tässä kiire olisi. Jäänpä mielenkiinnolla odottamaan kummat timantit valitset :)

      Poista