maanantai 9. heinäkuuta 2012

Paperien pyörittelyä

Insinööri on aika järjestelmällinen ihminen. Mieheni on tyypillinen insinööri. Tänään siis pääsin järjestelemään papereita. Meillä on ollut kotona yksi kansio jo tontin ostosta asti kaikenlaisille suunnittelukuville ja -papereille. Siinä kansiossa säilytämme myös kunnalta saamiamme ohjeita, kaavavaatimuksia, yms. Toisen kansion perustimme äsken laskuille ja kuiteille. Kansioimme paperit sinne aakkosjärjestyksessä, sillä opimme edellisestä talonrakennusprojektistamme (tämä on toinen yhdessä rakentamamme talo), että se on järkevämpää kuin pelkkä aikajärjestys. Kolmanteen kansioon laitan toistaiseksi kaikki muut projektiin liittyvät paperit.

Lisäksi mieheni vei työmaakopin toimisto-osaan (kuulostaa hienommalta kuin onkaan) vanhan laatikoston, johon voimme säilöä työmaalla tarvittavia papereita. Työmaalla on aina oltava nähtävillä ainakin lupakuvat sekä lupapäätös. Lisäksi pohjatutkimus, rakennesuunnitelmat, LVI- ja sähkökuvat on tottakai työn kannalta hyvä olla tontilla, jotta talo osataan rakentaa oikein. Rakennekuvat kannattaa laminoida, mutta ongelmana on niiden iso koko. Muutamat kopiofirmat tarjoavat myös laminointipalvelua, mutta ainakin me turvaudumme ihan yksinkertaisesti kontaktimuoviin, joka levitetään kuviin molemmin puolin hieman paperin reunojen yli. Hyvin toimii!

Työmaatoimistossa meillä on työkuvakansio, kansio valvontadokumenteille, sekä oma laatikkonsa rahtikirjoille. Mieheni on myös harkinnut omaa kansiotaan eri tuotteiden ja meteriaalien asennusohjeille. Näppäränä nikkarina hän myös askarteli kuramatosta hienon ilmoitustaulun sekalaisille muistilapuille. Kustannushyöty oli nelinkertainen ja maton voi myöhemmin  hyödyntää alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.


Työmaakopin ilmoitustaulu koko hienoudessaan.


Jos joku muuten pohtii paljonko talonrakentaminen oikeasti maksaa, voi oman unelmatalon kustannuksista saada hieman käsitystä esimerkiksi kokeilemalla kustannusarvion laskemista Talopelissä. Samalla näkee mitä kaikkea talonrakentaminen itse asiassa vaatiikaan. Ja kannattaa muistaa ettei yliarvioi oman työn osuutta!

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti