maanantai 27. toukokuuta 2013

Parkettia ja laattaa Hukassa

Siis ihan tallessa ovat nuo materiaalit, jo asennettuina Hukan eli meidän saunarakennuksen lattioissa ja seinillä. Kiva nähdä taas pitkästä aikaa vähän valmista pintaa!

Hukan parven parketti on tällainen vähän lankkumainen.

Yllä kuva Hukan parven valmiista, mutta pölyisestä parketista. Jostain syystä kuvassa parketti näyttää huomattavasti keltaisemmalta kuin mitä se oikeasti on. Oikeasti parketti on lähes mustan puhuvaa, aika kylmän tumman sävyistä ja "lankkujen" reunoista on esiin kulutettu tammen oma vaalea väri. Parkettihan on Karelian stonewashed black fade kartano 188 -parketti, kuten jo marraskuussa kerroin.

Lisäksi A on saanut vesieristettyä ja laatoitettua löylyhuoneen kiukaan taustan. Tässä kuva ennen ja jälkeen laatoituksen. Käytimme kiukaan takana samaa laattaa ja samaa ladontaa kuin Villa Hukan pienessä vessassakin. A mittasi ja laski tarkkaan, että laattajako meni siististi myös tulevan lasiaukon kohdalta.

Kiukaan paikka.
Tiililadonta kiukaan takana.














Saunan lattian kallistusvalukin taitaa hieman pilkistää ylläolevista kuvista. Sekin onnistui eilisten testausten mukaan hyvin. A valoi ensin seinän viereen pienet korokkeet, jonka jälkeen hän teki korokkeiden vierestä tasaiset kaadot keskellä olevaan viemäriin melko löysällä betonilla. Erityisesti loppuhierto hieman kosteaan betoniin on tärkeä vaihe, jotta betonin pintaan ei jämähdä  kiinni kaikenlaisia kökköjä ja epätasaisuuksia. Apuna hän käytti sellaista todella leveää laastilastaa, jolla betonia oli helpompi tasoittaa. Kuivana kivikovan betonin hiominen on huomattavasti työläämpää.

Mukava yllätys on myös se, että suihkutilankin kaadot näyttävät jo näin ennen kaatojen hienosäätöä olevan kutakuinkin kohdillaan. Sinne ei luultavasti tarvita ylimääräistä kaatovalua ollenkaan.

Löylyhuone suihkutilan puolelta.


Villa Punahilkan kellarikin valaistui kerralla, kun sinne asennettiin vaaleat styroxit lattiaa eristämään. Tähän asti kellarissa on ollut pelkkä soralattia. Kuvan luonnonvalon kajo tulee kellarin ikkunoista, joista tämä kuvakin on otettu. Etummainen tila on varattu harraste-/leikkitilaksi. Takana keltaisempana hohtavat talon tekninen tila /varasto ja saunatilojen varaus, jotka ainakin näin alkuun jäänevät myös pelkäksi varastotilaksi. Kuvan oikeassa ylänurkassa näkyy käynti ylös johtaviin portaisiin ja kuvan ulkopuolelle oikealle jää vielä erillinen kodinhoitohuone portaiden viereen.

Villa Punahilkan kellarin lattiaeristeet.

Tällä viikolla olemme lisäksi tilanneet lisää harkkoja Punahilkan väliseinien muuraustöitä varten, käyneet tutkimassa miljoonia eri vaihtoehtoja Villa Hukan seinävalaisimiksi (voi tätä päätöksen tuskaa!), käyneet rautakaupassa hakemassa ainakin pari kertaa kaikenlaista pientä, kuten noin 70 neliötä suodatinkangasta, uuden timanttiterän laattaleikkuriin, vedeneristykseen käytettävää vahvikeverkkoa, jne. Olemme myös viestitelleet ja soitelleet sekä sisustussuunnittelijamme OmaDesignissa että pihasuunnittelijamme (sukulainen) kanssa, joten kohta saamme luultavasti heiltäkin jotain ihan paperillekin asti.

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti