perjantai 31. elokuuta 2012

Taidetta asuntomessuilla

Mies kävi tänään Tampereella ja siitä muistin taas viime kesän asuntomessut. Palaanpa siis vielä muistelemaan Tampereen asuntomessuja. Messuilla oli hauska kaiken muun lisäksi katsella erilaisia (sisustus-)taideteoksia. Itse pidän eniten taiteesta, jossa on jokin juju, tai se sopii paikalleen jotenkin niin saumattoman hyvin, että koko huone saa ihan oman luonteensa taideteoksen avulla.

Tässä muutamia otoksia Tampereen messujen taidetarjonnasta:

Mustavalkoinen jatkaa ilmeisesti suosiotaan. Tässä mustavalkoista harmoniaa on täydennetty taiteella.












Tässä seinän värillä on luotu taululle kehykset.



Hienoa kierrätystaidetta, vanhaa pitsiä yllätyksellisissä kehyksissä.














"Pestyt" seinämaalaukset ovat kuin taulut sängyn molemmin puolin. Mielestäni hieno sijoittelu. Seiniä oli messuilla muutenkin maalattu taidokkaasti erilaisilla koristekuvioinneilla. Yllättävän paljon oli myös käytetty erilaisia metallihohtosävyjä.



Puuta eri elementeissä. Tässä rengasverhot ja kattovalaisin.












Pienestä isoa näyttävillä kehyksillä.



Näistä alla olevista voisi ottaa jotain ideaa omankin kodin taideteoksiin.

Jos ei maalaamalla, niin kankaalla?
Heinäseipäät on liimattu tauluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti