Vasemmalla turvakengät, oikealla lenkkarit. |
A kertoi, että käyttää tällä hetkellä yllä kuvassa näkyviä turvakenkiä aina ulkona. Sisätöissä hän joskus vaihtaa jalkaansa myös vanhat lenkkarinsa, jotka ovat turvakenkiä kevyemmät ja ilmavammat. Läppärin edessä istuessa ei niinkään turvakenkiä tarvitse, vaikkakin työmaalla olisi luultavasti aina hyvä olla turvajalkineet jalassa.
Kuvasin samalla A:n muutkin työvaatteet, kun nyt paikalla kävin. Mielestäni nuo valkoiset maalarin housut näyttävät aika hyviltä A:n päällä... Kypäräkin löytyy, insinöörillä täytyy tietenkin olla valkoinen. Liian harvoin hän sitä kuitenkin omalla työmaallamme käyttää, vaikka syytä ehkä olisi. Kuvassa näkyvä lippis ei paljon suojaa, jos jotain putoaa päähän tai pää mätkähtää johonkin.
A:n työvaatteita. |
Pikaisella tarkistuskierroksella totesin ilokseni, että ulkopuolisella rakennusavullammekin olivat turvakenkäasiat aika hyvin hallussa, joskin muista turvavälineistä on jouduttu silloin tällöin huomauttamaan. A kertoi, että oli kerran huomauttanut myös kengistä, kun työmiesten jalkineet olivat näyttäneet niin huonokuntoisilta.
Itse en turvakenkiä omista. Olen miettinyt niiden hankkimista, mutta käyn lopulta lasten takia työmaalla aika harvoin ja lyhyitä aikoja kerralla. Toisaalta vahingot varmaan sattuvat useammin kokemattomalle työmaalla kulkijalle. Omina työmaakenkinäni ovat tähän mennessä palvelleet keltaiset Hai-saappaat. Alla oleva kuva paljastaa miksi ne ovat tällä hetkellä parhaat työmaavierailukenkäni.
Punaista mutaa riittää. |
Kun nyt kyseessä oli haaste, laitetaan se kiertämään. Olisi mielenkiintoista nähdä millaisissa kengissä Hirvimäentiellä rakennetaan. Miten on, Jukka ja Marita Rinnetalo Hirvimäentielle -blogissa?
-J-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti