keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Seinävalaisimia olohuoneeseen, portaisiin ja kylppäriin

Valaisimien metsästys on ollut aikamoista taistelua! Mieleisiä ei kaikkien satojen vaihtoehtojen joukosta tunnu millään löytyvän. Lopulta meidät valtasi taisteluväsymys ja päädyimme hankkimaan sekä olohuoneeseen että portaisiin samanlaiset valaisimet. Kylppäriin löysin pitkän etsinnän jälkeen juuri sopivat valaisimet.

Olohuoneen ja portaiden seinävalot.


Olohuoneen ja portaiden seinävaloiksi valitsimme Nordluxin Canto-valaisimet, joissa valon sädettä voi kätevästi muuttaa erilaisilla sapluunoilla, tai jopa peittää kokonaan. Näin saamme valaisimet tarvittaessa näyttämään erilaisilta olohuoneessa ja portaissa. Kyseessä on itse asiassa ulkokäyttöönkin soveltuvat valaisimet.

Ja kyllä, alla olevasta kuvasta näkyy, että portaat ovat meillä jo asennettuina (Grado). Eteisen ja kellarin portaiden välinenkin kaide on jo kuvan ottamisen jälkeen laitettu paikoilleen. Yleensä astinlaudat kannattaa muuten suojata tätä paremmin esim. kovalevypaloilla.

Valot tulevat ikkunan molemmin puolin.


Yhteensä tilasimme Cantoja meille seitsemän kappaletta, kaksi portaisiin ja viisi olohuoneeseen, joista kolme toimii ylös-alasvaloina ja kaksi vain ylös heijastavina valoina (alemmat valoaukot peitetään mukana tulevilla peitelevyillä). Tämä siksi, että valaisimien alla on ikkunapintaa, jota on turha valaista.

Kylppärin peilin molemmin puolin.


Alakerran  kylppäriin hankimme Cariitin Kihlat. Niissä on juuri sopivasti kimmellystä kuitenkin modernilla tavalla. Uskon, että valaisimet sopivat hyvin yhteen Hans Grohen Axor Massaud -hanan ja lavuaarin kanssa (linkin takana alemmassa kuvassa). Valaisimien väliin kaavailimme ihan tavallista seinäpeiliä ilman mitään koristuksia. Alla kuvassa seinällä näkyy toinen seinävalaisimen paikka.

Alakerran kylppäri saumattuna.


Vielä olisi ratkaistava kellarin portaiden astinvalot, mikä ei ole mikään helppo juttu kiviseinään asennettaessa, yläkerran kylppärin peilikaapin valo, eteisen pitkä kattokruunu ja aikuisten makuuhuoneen seinä- ja kattovalot. Loput valaisimet on helpompi hankkia ja asentaa vaikka myöhemminkin.

Vanhempien makuuhuoneen seinävalopaikat.


-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti