keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Saunarakennuksen parketti tilattu!

Karelialta soitettiin ja kerrottiin, että nyt olisi lähdössä tilaukseen erä erikoistilausparkettia, johon mahtuisimme mukaan. Mies laski nopeasti määrät saunatupaa ja parvea varten ja tilaus lähti matkaan. Saisimme parketit kuulemma jo viikolla 51, mutta A sai sovittua että Karelia välivarastoi tuotteet ja toimittaa ne vasta viikolla 2/2013. Näin saadaan varmistettua, että sisätyöt ovat edenneet parkettien asennuksen kannalta sopivaan vaiheeseen. Lisäksi parketteja tulee valmistajan ohjeiden mukaisesti säilyttää työmaalla vähintään viikon verran ennen asennusta.

Päädyimme lopulta Karelian stonewashed black fade kartano 188 -parkettiin, kuten alunperin mietimmekin (saisivat oikeasti miettiä Karelialla parketeille helpompia ja lyhyempiä nimiä!). Siinäpä sisustussuunnittelijallemme OmaDesignissa hieman haastetta sisustussuunnitelmaan, sen verran eläväpintainen tuo parketti on! Karelialla oli kyllä mahtava ja asiantunteva myyjä, kun heti ymmärsi toiveemme ja sai erikoistilauksenkin järjestymään näin nopeasti!

Saimme myös iloisen yllätyksen Bendersiltä, kun mies soitti sinne kattotiilitilausta. Lähetimme yritykselle arkkitehtikuvamme ja he laskivat kattotiilimenekkimme itse. Samassa tilauksessa saamme muutkin kattotuotteet, kuten esim. tikkaat, kattosuojatuotteet, jne. Säästyttiin siltäkin päänsäryltä. Sen sijaan piirtelimme eilen iltayöstä kuvaa kylpyhuoneen seinälaatoituksesta ja jumitimme huvikseen miettimään missä kulmassa seinät oikein lopulta täytyy piirtää, jotta kuva näyttäisi mahdollisimman aidosti kolmiulotteiselta... Kumpikaan meistä ei muistanut suoraan edestäpäin piirrettäessä, millä logiikalla pakopisteitä täytyisi piirustuksessa käyttää, jotta mittasuhteet pysyisivät suunnilleen oikeina. Ihan kuin meillä ei olisi ollut parempaakin tekemistä, sen verran hoppu näiden kaikkien sisustuspäätösten kanssa on taas tullut :-D

Tässä piirroshahmotelmaamme suihkuseinän laattajakovaihtoehdoista. Kakkosvaihtoehto eli epäjärjestys miellyttää enemmän. Tämä on siis yön tunteina tehtyä hyvin karkeaa hahmotelmaa.

Kävimme tänään myös Puustellilla keskustelemassa keittiösuunnitelmistamme. Jälleen kerran tapasimme todella mukavan myyjän. Valikoimista löytyikin oman päättämättömyyteni huomioiden yllättävän nopeasti sekä A:ta että minua miellyttävä keittiöratkaisu, todella yllättävää! Tästä on hyvä edetä. Toki kysymme keittiölle myös kilpailijalta tarjousta, mutta Puustellin ehdotus on varsin varteenotettava. Päärakennuksen keittiöstä tulee todennäköisesti kiiltävän valkoinen (ovet ilman vetimiä, huulloksella tai vastaavalla), johon tulee mustat kivitasot ja ehkä mustat tai integroidut kodinkoneetkin.

Espoon Jämerä-työmaalta saadun vaalean laatan suhteen tuli hieman takapakkia, sillä totesimme laatan meidän makuumme liian liukkaaksi (ks. Vertaistukea ja päärakennuksen sisustuspohdintoja). Laatta oli kyllä todella kaunis. Nyt täytyy aloittaa päärakennuksen lattialaattapohdinnat jälleen alusta, sillä karkeana vaalea laatta ei mielestäni toimi yhtään niin hyvin. Eteisessä siinä saattaisi tulla vastaan myös tahraantumisongelma. Pitääkö meidän taas miettiä harmaita lattialaattoja, kuten nykyisen kotimme eteisessäkin on? Laattapisteellä ihastuin kyllä kokonaan erilaiseenkin laattaan, mutta väritys vähän arveluttaa. Samoin ei tullut testattua kuinka liukas laatta olisi, jos sitä käyttäisi lattiassa. Hintakin on tosi kova, 100,50 e/neliö (mistä tuo 50 senttiäkin on tuohon hintaan oikein keksitty?)...

Tässä laatassa on jotain mikä viehättää.
-J-

2 kommenttia:

  1. Moi! Minäkin ihastuin hopeansävyiseen laattaan. Mikä laatan nimi on jos sitä tutkisi vähän enemmän. Ikänäkö taitaa jo vaivata sillä en saanut enää selvää mitä kuvan lapussa luki. Ihana on mutta hinta asettaa täälläkin jarruja...
    Blogianne on kiva seurata, meillä raksaaminen alkaa vasta ensi kesänä, mutta yritämme jo ottaa toisilta ideoita ja oppeja matkaan.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kuulla, että olet nauttinut blogimme seuraamisesta!

    Laatan nimi on Imi Vanadium 60x60 cm RC 08 ja lapussa taitaa lukea joku koodikin: 15533230, jos se sattuu auttamaan laatan löytämisessä. Kävin itse Vantaan Laattapisteellä, eli siellä laattaa on ainakin esillä.

    Olen yrittänyt keksiä laatalle paikkaa talossamme, mutta en ole vielä keksinyt sitä. Mietin, että esim. keittiön välitilassa laattaa ei tarvittaisi paljon, mutta silti se olisi hyvin esillä. Meillä välitilassa on kuitenkin päärakennuksessa ikkuna ja saunarakennukseen sisustussuunnittelijamme ehdotti pöytätason kanssa samantyylistä pintaa.

    Laatta on siinä mielessä jännän väristä, että se on puoliksi hopean ja puoliksi kullanhohtoista, eli sellaista hieman lämpimän väristä metallinhohtoa. Kuviosta mieleeni tulivat puun vuosikerrokset, tai toisaalta kalevalalaiset riimut.

    Paljon onnea rakennusprojektillenne! Tosi järkevää miettiä kaikkia näitä materiaali-, ym. päätöksiä jo etukäteen, niin ei sitten toivottavasti tule niiden kanssa niin kiire itse rakennusvaiheessa. Silloin riittää niin paljon kaikkea muutakin tehtävää samaan aikaan.

    Olisi kiva kuulla kuulumisia projektistanne sitten, kun pääsette aloittamaan ja samoin kerro, jos sinä keksit tälle laatalle jonkun paikan teidän talossanne.

    T. J

    VastaaPoista