sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Mutkia ja mäkiä Hukan polulla

Hukan (saunarakennuksen) rungon kosteusmittauksen tulokset tulivat. Ne eivät näyttäneet ollenkaan hyviltä. Seinät ovat vielä melkoisen märät, eli joudumme odottelemaan sisätöiden aloittamista ainakin tammikuun  loppuun. Tämä siitäkin huolimatta, että Hukka on ollut pullollaan lämmityslaitteita. Syksy oli yksinkertaisesti liian sateinen ja kostea.

A teki jo varasuunnitelmaa siitä, mitä muuta voimme sillä välin tehdä ettei mene joululoma ihan lomailuksi. Ainakin voimme valmistella Punahilkan (päärakennuksen) kellarin lattian valukuntoon ja ehkä valaakin sen. Myös väliseiniä voi muurailla. Onneksi on kaksi eri vaiheissa olevaa rakennustyömaata, niin aina voi jatkaa toisella, jos toinen tökkii. Tämä on siis tällä hetkellä kumpareista ensimmäinen Hukan polulla.

Hukan parvella näyttää jo näin hienolta.

Toinen mutka tai mäki ovat kylpyhuoneen laatat. Alunperin valitsemamme laatat ovat tuskaisen kalliita ja vaihtoehtoja ei oikein tunnu löytyvän. Haluamme lattiat ja seinät samaa laattaa harmaana, mutta eri kokoisina. Lattialaatan yhden sivun on oltava vähintään 90 cm (eikä saa olla märkänäkään liukas) ja seinälaatasta pitäisi löytyä vähintään kolmea eri kokoista matalaa laattaa. Luulisi olevan melko helppo juttu, sillä tämäntyyliset laatoitukset ovat käsittääkseni juuri nyt suosittuja. Aika moni myyjä on kuitenkin luovuttanut jo alkumetreillä ja myynyt "eioota", eikä Kaakelikeskuksen myyjäkään aluksi osannut tarjota meille oikeaa laattaa, kun A ei heti muistanut alunperin valitsemamme laatan nimeä, vaikka laatta on heidän valikoimistaan!

Ensimmäistä mäkeä koitamme parhaamme mukaan ylittää mahdollisimman nopeasti. Tapasimme viikon keskivaiheilla sähkärin ja kävimme läpi Hukan sähkösuunnitelman viimeisiä hienosäätöjä sekä kyselimme mahdollisuudesta kytkeä rakennukseen lattialämmöt päälle mahdollisimman pian. Tällöin voisimme viedä lämppärit Punahilkkaa lämmittämään. Lattialämmöt saatiinkin heti perjantaina päälle ja nyt mökissä on jo yli 18 astetta lämmintä näilläkin pakkasilla. Päärakennuskin on jo saatu lähes plussan puolelle.

Ja kun tammikuun alussa saisimme Hukkaan vielä takankin, luulisi kuivumisen alkavan edetä. Mies mietti vielä IV-putkeen (IV-konettahan ei vielä ole) liitettävän kanavapuhaltimen lisäämistä, jolla kosteus saataisiin tehokkaasti ulos asti. LVI-urakoitsija suositteli sen lisäksi Clas Ohlsonin kosteuden poistajaa (ilmakuivaaja), jonka hankimmekin samalla ostosreissulla kanavapuhaltimen kanssa perjantaina. Ekan yön jälkeen ilmakuivaajan säiliöstä tyhjennettiin viisi litraa vettä pois! Säiliön tullessa täyteen tuohon viiteen litraan, kone sammuu automaattisesti. Kanavapuhallin saatiin asennettua toimintaan tänään ja nyt siis Hukassa kiertää ilmakin sopivan tehokkaasti.

Hukan hieno uusi sähkökaappi.

Toisen mutkan oikaisemiseksi pidämme silmät ja korvat auki, jos korvaavia laattoja kuitenkin löytyisi. Samalla koitamme miettiä, tyytyisimmekö johonkin muuhun ratkaisuun, vai joustammeko, ja maksamme laatoista kalliin hinnan. Lisäksi olemme tietenkin jo pyytäneet Kaakelikeskukselta tarjouksen laatoista toivoen mahdollisimman isoa alennusta listahinnoista. Toivotaan parasta!

Positiivisella asenteella poljetaan näitäkin mäkiä ylös, onneksi olemme toistaiseksi välttyneet isommilta ongelmilta!

Isommat lapset saivat tänään olla isän mukana "töissä", jotta minä sain tonttuilla rauhassa. Nyt jäämmekin pieneksi hetkeksi joululomalle, mutta tuskinpa A malttaa välipäivinäkään olla kokonaan työmaalta poissa. Ilmakuivainta täytyy joka tapauksessa käydä moikkailemassa vähintään kerran vuorokaudessa, jouluaattoaamuna siis seuraavan kerran.

Lapsetkin auttoivat Hukan tuvan joulusiivouksessa.
-J-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti