1. Isot ikkunat, joista voi katsella järvimaisemaa ja metsää
Olen aina kasvanut lähellä metsää. Veden kimmellyksen katselu ja tuulen suhina puissa ovat ehkä kaikkein rentouttavimpia asioita, joita voin kuvitella. Lisäksi nautin, kun kodissa riittää valoa. Siksi isot ikkunat ovat minulle tärkeitä.
Isot ikkunat pihan ja järven suuntaan. |
2. Erillinen saunarakennus ja puulämmitteinen sauna
Meillä ei ole kesämökkiä, emmekä ole sitä erityisesti koskaan kaivanneet. Sen sijaan meidän perheellemme tuntui hyvältä ratkaisulta rakentaa pihapiiriin erillinen saunarakennus. Monet sukulaisistamme asuvat hieman kauempana ja saunarakennuksesta on hyötyä myös vierastupana.
Saunan lämmityksestä voi erillisen piharakennuksen avulla tehdä erityisen elämyksen myös omalle perheelle. Vähän kuin menisi piipahtamaan mökillä. Uskon ettei mökkitunnelmaan välttämättä tarvita pidempää siirtymistä, vaan sen voi saada omassa pihapiirissäkin. Käytäntö näyttää kuinka käy.
Ihanimpia puolia Villa Hukassa ovat ruokailutilan panoramaikkunasta aukeava koivumetsä ja ranta, kunnan ylläpitämä hiihtolatu suoraan mökin takana ja takasta sekä kiukaasta tulevat savun tuoksut.
Järvimaisemaa Villa Hukasta, talvella tuosta menee latu. |
3. Kellari ja säilytystilat
Kellari tuli meille aika äkkipäätöksellä maaperätutkimuksen perusteella. Yhtäkkiä taloon ilmestyi sata neliötä lisää tilaa. Se on paljon! Olen hyvin tyytyväinen, sillä alkuperäisissä suunnitelmissa olimme tinkineet muun muassa kodinhoitohuoneesta. Nyt saan kunnon tilat pyykkirumballe ja esimerkiksi talvivaatteiden säilytykselle. Lapsetkin saavat paljon lisää touhuamistilaa.
Toivottavasti kaikki tämä säilytystila auttaa pitämään tavarat paremmin paikoillaan. Kolmen lapsen kanssa haasteita varmasti riittää myös jatkossa.
Ylellisyyttä voivat siis mielestäni olla hyvin arkisetkin asiat. Säilytystilan arvokkuuden olen huomannut varsinkin nyt asuessamme väliaikaisesti hieman pienemmässä talossa.
Kellarin leikkitilaa, perällä oviaukko kodinhoitohuoneeseen. |
Alkuperäisestä blogihaasteesta ja haasteen ohjeet voit lukea vaikka Plateful of love -blogista.
Toivottavasti ehdimme vielä mukaan kylpylälahjakortin arvontaan!
-J-
Oi miten ihana koti teille rakentuukaan! Kun on tuollaiset koivikko- ja järvimaisemat ja saunamökki omassa pihassa, niin eipä siinä tosiaan kesämökkiä tarvita. Tsemppiä projektinne jatkoon!
VastaaPoistaIhana haaste! :) ;) Oli hauska lukea :)
VastaaPoistaMeiltäkin löytyisi haaste, käykäähän kurkkaamassa :) http://www.villalehtonen.fi/2013/11/11-asian-haaste.html
Kiitos Anni ja Marru!
VastaaPoistaTäytyypä käydä vilkaisemassa Marru teidänkin haastetta. :-)
Ihanaa marraskuuta teille molemmille!
-J-
Hauska lukea listaasi, omasta vuosi sitten valmstuneesta talostani löytyvät suosikkilistalta kaikki samat jutut; isot ikkunat suoraan luontoon, pihasauna sekä tilava kellarikerros. Kellarissa erityismaininnan saa tilava kuraeteinen ellei jopa kurahuone :-) kolme taaperoikäisen tenavan kanssa aivan loistojuttu kun kaikki märät ja kuraiset ja likaiset romppeet saa suoraan huuhdeltua ja kuivumaan. Syksystä kevääseen kuljemme sisään ja ulos yksinomaan sitä kautta.
VastaaPoista