keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kulmalistoja ja aikataulutusta

Nykyinen takkamme.
Olemme viime päivinä pohtineet kylpyhuoneen kulmalistoja. Espoon vierailutyomaalla näimme kylpyhuoneessa hienot kromiset kulmalistat, mutta A ei niistä oikein innostunut. Toinen vaihtoehto voisivat olla muoviset huomaamattomammat listat. Toki laatat voidaan myös pyrkiä leikkaamaan jiiriin ja asentaa kulmissa puskuun, mutta se vaatii laatoittajalta (eli luultavasti A:lta itseltään) aikamoista näpertämistä ja kärsivällisyyttä. Hän teki sen jo kerran nykyisen kotimme takalle isolla ja varsin paksulla laatalla, mutta kylpyhuoneessa ulkokulmia on hieman useampi metri ja laatat ovat matalia, eli niitä pitää leikata monta. Kulmat voi toki tehdä myös saumaamalla tai vaikka silikonillakin, mutta siitä tulee helposti epäsiistin näköistä. Uskon, että A taipuu todennäköisesti lopulta kromisiin tai vastaaviin metallisiin kulmalistoihin.

Kaikenlaisia pikkuasioitakin sitä täytyy rakentaessa miettiä ja ottaa huomioon!

Ehkäpä kulmalistojen hankinnassa voisi hyödyntää K-raudan lahjakorttia, jos sattuisi käymään niin hyvä tuuri, että sellaisen sattuisi Perhosniityn arvonnassa voittamaan? Käykäähän muutkin kokeilemassa onneanne!

Kirjoitimme myös listaa eri tarvikkeiden toimitusaikatauluista muistilistallemme, jotta voimme arvioida, koska mistäkin asiasta täytyy viimeistään tehdä päätökset. Tässä listaamme hyvin karkealla tasolla (toki osassa tuotteista aikataulu voi muuttua hyvinkin paljon, mikäli päädytään muihin materiaaleihin. Nämä on nyt arvioitu meidän alustavasti miettimiemme materiaalien mukaan):

Keittiö 6 vko
Laatat 4 vko
Hanat, ym. 4 vko
Portaat & kaiteet 4 vko
Ulko-ovi 6 vko
Vesivaraaja 1 vko (varastotuote)
Kiuas 1 vko (varastotuote)
IV-kone 1 vko
Valaisimet 2 vko
Saunan lasit 5 vko
Kylpyhuoneen lasinen liukuovi 5 vko

Takka toimitetaan viikolla 1
Parketti toimitetaan viikolla 2

Vielä on siis paljon isoja päätöksiä tehtävänä ja työmaata rakennettavana! Onneksi A lähtee kohta "lomille" eli pääsee keskittymään raksahommin täyspäiväisesti. Minulla eivät työt muutu mihinkään, koitan parhaani mukaan hoitaa kodin, lapset, ja järjestellä isoa sukujoulua, joka on tänä jouluna luultavasti meidän kotiimme tulossa. On myös jännä nähdä miten tontilla säilytetyt pikkukuuset ovat kestäneet kaikki säiden vaihtelut ja olisiko niistä jostain meille joulukuuseksi tänä vuonna. Kuusethan napattiin kiven vierestä siististi lähes juurineen kaivurin tieltä nippuun tontin laidalle jo muistaakseni loka- marraskuun vaihteessa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

-J-

1 kommentti:

  1. Kuuset oli sitten maaurakoitsija vahingossa vienyt viimeisellä tasoituskerrallaan mukanaan, kun A ei ollut niitä tarpeeksi selkeästi merkinnyt säilytettäviksi.

    VastaaPoista